Palvelut

Tiesithän, että myös koiran lihakset voivat olla hieronnan tarpeessa? Lihakset voivat jumiutua ihan vaan normaalin arkiliikunnan yhteydessä, jos esim. yhtäkkiä aloitetaan käymään pidemmillä lenkeillä. Tai sitten koira voi leikkiessään loukata itseään ja voi tulla lihasvenähdys tai jopa lihasrevähdys. Myös liukkaat kelit talvisin voivat aiheuttaa erilaisia vammoja. Mitä aktiivisempi koira on, ja varsinkin jos harrastetaan paljon koiran kanssa, niin sitä tärkeämpää on pitää huolta koiran lihaksista. Seniorikoirat ovat myös ryhmä, jolle hieronta tekee hyvää, esim. jos on jo nivelrikkoa tullut.

Mitä aikaisemmin lihashuolto aloitetaan sen parempiin tuloksiin päästään!


Koirahieronta

Hieronnan aikana käyn läpi koko koiraa ensin tunnustelemalla mahdollisia kipukohtia tai lämpöeroja ihossa. Myös liikeradat tutkitaan aluksi. Sen jälkeen koiran lihaksia lämmitellään ennen varsinaista hierontaa. Hieronta tehdään lempeillä otteilla ja aina koiran ehdoilla. Lopuksi teen venytyksiä ja annan mahdollisia kotiohjeita. Kirjallisen raportin löydöksistä ja hoito-ohjeista lähetään sähköpostiin hoidon jälkeen. 

Valmistautuminen ennen koirahierontaa

Älä anna koiralle ruokaa muutamaan tuntiin ennen hierontaa ja käytä koiraa ulkona tarpeilla. 

Hieronnan jälkeen 

Hieronnan jälkeen koiraa olisi hyvä pitää lämpimänä ja jos koira on tottunut käyttämään takkia, niin tämä on hyvä pukea päälle varsinkin, kun käyttää pihalla tai kotimatkalla. Anna koiran levätä hierontapäivänä eli ei mitään pitkiä lenkkejä tai esim. agilitytreenejä hieronnan jälkeen. Myös seuraavana päivänä on hyvä ottaa hieman rauhallisemmin. 

Esteitä hieronnalle

Koiralla ei saa olla esim. kuumetta tai tarttuvia tauteja. Myös akuutit traumat ovat este hieronnalle. Tiineitä narttuja ei voi myöskään hieroa. Myös jotkut lääkekuurit voivat olla este hieronnalle.

Mikäli olet epävarma, voiko koiraasi hieroa, niin ota rohkeasti yhteyttä! 

Toistaiseksi teen hierontoja ainoastaan kotikäynteinä, noin 25 km säteellä Veikkaalasta maanantaisin ja perjantaisin, ti-to iltaisin sekä viikonloppuisin.

VIPstore tuotteiden jälleenmyynti

Minun kauttani voit tilata VIPstore tuotteita ja tuon ne sinulle suoraan kotiin (n. 25 km säteellä Veikkaalasta) tai voit myös noutaa ne luotani.

Kaikki tuotteet ja hinnat löydät VIPstoren nettisivuilta osoitteesta  www.vipstore.fi

Kannattaa myös seurata Facebook sivujani, johon silloin tällöin tulee erikoistarjouksia yms. tietoa tuotteista.